Muutoksia pientalojen energiataloudellisten korjausten tuessa
2009-01-04Tasavallan Presidentti on vahvistanut asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain muuttamisen. Muutos koskee kotitalouksille myönnettävien energia-avustusten myöntämisen perusteita.
Kotitalousvähennyksen ehtoja parannetaan tämän vuoden verotuksessa. Vähennyksen saa tehdä edelleen muun muassa asunnon kunnossapito- ja perusparannustyöstä ja esimerkiksi aurinkolämpöjärjestelmän rakennuttamisesta.
Pientalojen energiataloudellisten korjausten kustannuksiin kotitalouksille myönnettävät avustukset muuttuvat uudistukseen liittyen tarveharkintaisiksi. Avustuksen voi saada vain jos pienituloisuus estää kotitalousvähennyksen käyttöä.
Avustuksen enimmäissuuruus nousee enintään 25 prosenttiin hyväksyttävistä kustannuksista. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat esimerkiksi materiaali- ja laitekustannukset. Tarkoitus on, että avustuksia voidaan myöntää myös muille toimenpiteille kuin tietyille lämmitystapamuutoksille.
Pientalojen tarveharkintaisiin energia-avustuksiin on varattu ensi vuonna kaksi miljoonaa euroa. Avustukset haetaan asuinrakennuksen sijaintikunnalta. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) antaa ohjeet korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustusten hakumenettelystä alkuvuonna.