Venäjä asentaa Suomenlahden majakoihinsa aurinkopaneelit

2009-08-07

Venäjä on tänä kesänä aloittanut itäisen Suomenlahden ydinmajakoidensa energianlähteiden korvaamisen aurinkopaneeleilla, Yle Uutiset kertoo. Kolme vuotta kestävän hankkeen rahoitukseen osallistuu myös Suomi noin 1,5 miljoonalla eurolla. Lisäksi Suomen säteilyturvakeskus on mukana valvomassa hankkeen turvallisuutta.

Ydinmajakat ovat jo ylittäneet käyttöikänsä reilusti, ja niiden voimanlähteet on syytä purkaa säteilyriskin takia. Tilalle Venäjä asentaa aurinkopaneelit - tuulivoima hylättiin talviolosuhteisiin huonommin sopivana.

Neuvostoliiton aikana majakoita huollettiin ahkerasti, mutta maan romahtamisen jälkeen majakat jäivät retuperälle ja arvometallivarkaat kävivät niillä vieraisilla säteilyvammojen uhallakin.

Suomalaiset aurinkokennoyritykset ovat osallistuneet tarjouskilpailuun majakoiden voimanlähteiden uusimisesta.


Lisää kirjanmerkkeihin tai välitä eteenpäin

Kommentoi artikkelia