Amerikkalaiset aikovat rikastua pelastamalla ilmaston

2009-10-13

Yhdysvaltain uusi Suomen suurlähettiläs Bruce J. Oreck vakuuttaa EK:n tuoreessa Prima-lehdessä maansa olevan täysin sitoutunut ilmastonmuutoskamppailuun. Yhdysvalloissa on muun muassa parhaillaan työn alla oma päästökauppajärjestelmä hiilidioksidin päästöoikeuksien kaupalle.

EK:n energia- ja ilmastokonferenssiin osallistunut suurlähettiläs kertoi, että vähäpäästöisyys johtaa innovatiivisten yritysten voittojen kasvuun. Yhdysvalloissa on pitkään panostettu ympäristöteknologian kehittämiseen: maa on investoinut alaan enemmän kuin EU-maat yhteensä. Jos ja kun YK:n alaisuudessa jatketaan maailman kulutuksen ja tuotannon ohjaamista vähäpäästöiseen suuntaan, amerikkalaisyrityksillä on alalla kuin alalla ilmastoystävällisiä tuotteita tarjolla.


Lisää kirjanmerkkeihin tai välitä eteenpäin

Kommentoi artikkelia