Älyenergiasta kilpailukykyä ja työpaikkoja ympäristön ehdoilla

2010-05-04

WWF-Suomi julkaisi eilen konsulttiyhtiö Gaian laatiman raportin, jonka mukaan kustannustehokas ja kestävä energiajärjestelmä edistäisi Suomen kilpailukykyä. Raportin maltilliset energiankulutusarviot perustuvat teollisuuden energiankäytön tehostumiseen, palvelusektorin kasvuun, energiatehokkuuden parantumiseen ja älykkäiden sähköverkkojen tuomiin säästömahdollisuuksiin.

Asiantuntijayhtiö Gaia selvitti WWF:n toimeksiannosta, miten älyenergian, eli energiatehokkuuden, älykkään energiankäytön ja uusiutuvien energialähteiden, edistäminen vaikuttaisi Suomen kilpailukykyyn.

”Suomen energiankulutus näyttää vääjäämättä kääntyvän laskuun teollisuuden rakennemuutoksen, energiatehokkuutta edistävien EU-normien ja myöhemmin liikenteen sähköistymisen myötä. Kulutus voidaan kokonaisuudessaan kattaa kestävästi uusiutuvilla energialähteillä. Tässä energia-alan murroksessa Suomelle on tarjolla mahdollisuus synnyttää uutta talouskasvua ja työpaikkoja”, toteaa Gaian johtava asiantuntija Iivo Vehviläinen.

Toisaalta teollisuuden laskelmien mukaan sähkön käyttö kasvaa koko ajan, vaikka energiankulutus laskisikin. Lisäksi jos rakennemuutos hävittää Suomesta raskaan perusteollisuuden, kuten teräksen tuotannon, menee samalla suuri osa palveluosaamista. Suomalaiset palvelut ovat usein juuri teollisuuden palveluja, esimerkiksi prosessien energiatehokkuuden optimointeja.

”Mikäli eduskunta päättää myöntää uusille ydinvoimahankkeille luvat, Suomessa syntyy sähköstä ylitarjontaa. Bulkkisähkön viennin sijaan kilpailukykyä edistää parhaiten osaamisvaltaisiin ja uutta teknologiaa hyödyntäviin aloihin satsaaminen”, sanoo WWF:n ilmasto-ohjelman päällikkö Karoliina Auvinen. Moderni energiajärjestelmä rakentuu hänen mukaansa älykkäiden sähköverkkojen, energia- ja materiaalitehokkuuden sekä uusiutuvien energiateknologioiden varaan.


Lisää kirjanmerkkeihin tai välitä eteenpäin

Kommentoi artikkelia