Aurinkoenergiateknologiaa Suomessa?

2010-06-15

Aurinkopaneelit ovat kehittyneet entistä tehokkaammiksi ja niiden valmistusmäärät ovat kasvaneet erittäin nopeasti viime vuosina. Laboratorio-oloissa aurinkokennot ovat saavuttaneet jo 42 prosentin tehon, kun taas parhaimmat myynnissä olevat aurinkopaneelit muuttavat noin 19 prosenttia auringonsäteilystä sähköksi. Myös aurinkokeräinten markkinoille on tuotu uusia innovaatioita, kuten tasokeräimiä tehokkaammat tyhjiöputkikeräimet.

Useissa maissa on rakennettu myös varsinaisia aurinkosähkövoimaloita, esimerkiksi Saksaan on noussut viisi yli 40 megawatin voimalaa. Aurinkosähkövoimalat ovat yleensä paneeleista koottuja niin kutsuttuja aurinkopuistoja tai peilien avulla auringonsäteet keskittäviä voimaloita, joissa keskipisteen kuumuutta hyödynnetään sähkön tuotantoon esimerkiksi höyrygeneraattorin avulla.

Myös niin kutsuttu aurinkotorni-teknologia perustuu auringonsäteiden keskittämiseen. Siinä laajalle alueelle asennetut peilit kohdistavat auringonsäteet keskellä olevaan torniin, jossa sähköä voidaan tuottaa joko höyryturbiinin, ilman virtausten tai aurinkopaneelien avulla.

Useilla suomalaisyrityksillä on jo alaan liittyvää osaamista: Okmetic tuottaa yksikiteistä piitä aurinkokennojen raaka-aineeksi ja tarjoaa piikiteiden kasvatuksen tietotaitoa alan teollisuudelle. Luvata on kehittänyt rakennuksiin huomaamattomaksi integroitavan kattamattoman aurinkokeräimen. Lisäksi yritys tekee suuren osan maailmassa valmistettavien aurinkopaneelien virrankeräysnauhoista sekä valmistaa aurinkokeräimiin nanoteknologiaa hyödyntävää alusmateriaalia.

Cimsolar toimittaa automaattisia materiaalinkäsittelyjärjestelmiä ja robotiikkaa erityisesti ohutkalvopaneelien valmistuslinjoihin. Glaston toimittaa lasinvalmistuskoneita, jotka kykenevät tekemään muun muassa taivutettua korkealaatuista lasia keskittävien aurinkovoimaloiden peileihin. Vacon valmistaa aurinkoenergiajärjestelmiin sopivia taajuusmuuttajia, ja Ensto tarjoaa aurinkoenergiateollisuudelle kotelointi- ja liitinratkaisuja.

Myös talotekniikan alalla on useita yrityksiä, joilla on aurinkoenergiaosaamista: Oilon myy aurinkokeräimiä kiinteistöjen lämmitykseen ja varalämmönlähteeksi sopivia öljy- ja bioöljypolttimia sekä ilma-vesi- ja maalämpöpumppuja. BigMan suunnittelee aurinkoenergiaratkaisuja talotekniikan järjestelmiin. Valloxin ja Fläkt Woodsin ilmanvaihtokoneisiin sopii aurinkoenergia lämmönlähteeksi. Uponor toimittaa lattialämmitysjärjestelmiä ja Air Wise teknisiä tiloja, joihin voi yhdistää aurinkokeräimet. Cuporin kupariputkia käytetään aurinkolämpöjärjestelmissä keräinten ja rakennusten sisällä.

Yritysten vientimahdollisuudet näyttävät hyviltä. EU-komission tavoitteena on lisätä aurinkoenergian osuus 15 prosenttiin EU:n sähkön kulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Tämä edellyttäisi noin 16 miljardin euron investointeja aurinkosähkön tuotantoon.

Jaa linkki

Kommentoi artikkelia (Lähetä-painike aktivoituu esikatselun jälkeen)



Aurinkoenergiaa Facebookissa Aurinkoenergiaa Twitterissä