Vacon uuteen tehtaaseen Italiassa
2011-10-27Vacon on saanut päätökseen tehdastoimintojensa siirron uusiin tiloihin lähellä Meranoa Pohjois-Italiassa. Uudessa tehtaassa on tilaa tulevaisuuden kasvun tarpeisiin. Vaconin vanha tehdasrakennus Italiassa sijaitsi Naturnossa.
Vaconin uusi tehdas Postalissa, lähellä Meranoa valmistui tänä kesänä, ja nyt tehtaan toimintojen siirto on saatu päätökseen.
“Uudessa rakennuksessa on tehdastilaa 4000 m² ja siihen sisältyy myös tutkimus- ja tuotekehityslaboratorion tilat. Toimistotilaa on 3000 m². Tämän pitäisi riittää merkittävän kasvun tarpeisiin tulevina vuosina”, sanoo Vaconin Italian-maajohtaja Andrea Perin.

Taajuusmuuttaja (kuva: Vacon)
“Uusi tehdas sijaitsee alueen kahta suurinta kaupunkia, Meranoa ja Bolzanoa, yhdistävän tien varrella. Olemme logistisesti ajatellen hyvässä paikassa”, Perin jatkaa.
Tehdasrakennus on rakennettu Vaconin energiansäästöä ja ympäristönsuojelua koskevien arvojen mukaisesti.
“Tehtaaseen on mm. asennettu ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmä, joka tulee käyttämään tehtaan katolle asennettavista aurinkopaneeleista saatavaa energiaa. Näin olemme energiamielessä jossain määrin omavaraisia”, Perin toteaa.
Vaconin kehittää, valmistaa ja myy taajuusmuuttajia. Taajuusmuuttajia käytetään sähkömoottorin ohjauksessa ja mm. aurinkoenergian tuotannossa.