Tekes: Aurinkoenergian hyödyntäminen nousukiidossa

2012-01-02

Aurinkoenergia on nopeassa murrosvaiheessa, maailmanmarkkinat tuplaantuvat vuosittain. Suomessa on vankkaa osaamista, ja alan yritykset ovat pääsemässä mukaan kansainväliseen kasvavan aurinkoenergiamarkkinan imuun.

Vuoteen 2020 mennessä Euroopan tavoitteena on tuottaa 15 prosenttia sähköstä aurinkoenergialla. Myös aurinkoenergian käyttö lämmitykseen lisääntyy jatkuvasti. Eurooppa on edelläkävijä, sillä 80 prosenttia maailmanmarkkinoista on täällä. Saksa on ylivoimaisesti maailman suurin markkina.

Tekesillä on alaan liittyvät Groove- ja Kestävä yhdyskunta -ohjelmat.

”Groove-ohjelma keskittyy tukemaan kansainvälistyviä uusiutuvan energian yrityksiä”, ohjelman päällikkö Pia Salokoski kertoo.

Kestävä yhdyskunta -ohjelmassa näkökulmana on uusiutuvien energioiden liittäminen osaksi yhdyskuntarakennetta.

”Tekesin uuden strategian mukaisesti tulemme voimakkaammin yhdistämään eri toimialojen, kuten energia-, elektroniikka- ja automaatioalan, vahvuuksia. Aurinkoenergialiiketoiminta on yksi konkreettinen esimerkki alueesta, jossa onnistumisen takaamiseksi on yhdistettävä hyvin erilaista osaamista – esimerkkeinä arkkitehtuuri, kiinteistön ylläpito ja energiapalvelut”, toimialajohtaja Reijo Kangas luettelee.

”Kiinteistöissä aurinkoenergian käyttö sulautuu yhä paremmin niin arkkitehtuuriin kuin teknisiin järjestelmiinkin. Tästä hyvä esimerkki on Porin uusi uimahalli, jossa on toteutettu julkisivuun upotettu aurinkoenergiajärjestelmä”, Kangas jatkaa.

”Vaikka asia ei vielä ole suuri Suomen energiahuollon kannalta, on kyseessä todella nopeasti kasvava globaali markkina. Se tarjoaa kasvun ja uusiutumisen mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Aurinkoenergia-alalla on uusien liiketoimintojen mahdollisuus vahvoille osaamisalueille, kuten sähkö-, elektroniikka- ja automaatio- sekä materiaalitoimijoille. Olennaista on päästä mukaan kansainvälisiin arvoverkostoihin. Tilaisuuteen kannattaa tarttua nyt!” innostaa Tekesin aurinkoenergia-asiantuntija Karin Wikman.


Lisää kirjanmerkkeihin tai välitä eteenpäin

Kommentoi artikkelia