Sitra vauhdittaa energia-alaa - sanoista tekoihin
2008-07-01Sitra kokosi energia-alan vaikuttajat Energiatehokas tulevaisuus - sanoista tekoihin -seminaariin kesäkuussa Hanasaareen. Seminaari käynnisti Sitran viisivuotisen Energiaohjelman, joka suuntautuu yhdyskuntien energiankäytön tehostamiseen. Parhaista käytännöistä sekä haasteista ja mahdollisuuksista kuultiin myös alan kansainvälisiltä asiantuntijoilta.
Energiaohjelma keskittyy energian säästämiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen. Seminaarilla haluttiin vaikuttaa parhaillaan käytävään energiakeskusteluun tuomalla vaikutteita ja tietoa maailmalta.
– Energiansäästön tavoitteet voivat vain kasvaa. Rakennetussa ympäristössä ja kansalaisten arjessa edessämme on paradigmatasoisia muutoksia. Sitran tavoitteena on vauhdittaa energia-ala sanoista tekoihin, Energiaohjelman johtaja Jukka Noponen sanoi.
Energiakentän tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että kansainväliset sopimukset, energia-poliittiset linjaukset, teknologiamarkkinat ja teollisuuden toimintaedellytykset saadaan vastaamaan energia-alan haasteisiin. Toisaalta halutaan vaikuttaa erityisesti konkreettisiin kysymyksiin, kuten kansalaisten toimintatapoihin. Energia-ohjelma pyrkii myös hyödyntämään muualla parhaiksi todettuja käytäntöjä.
International Energy Agencyn analyytikko Paul Waide listasi suomalaisia haasteita ja mahdollisuuksia kansainvälisestä näkökulmasta. Waide painotti erityisesti energiatehokkaan rakentamisen merkitystä.
- Uudenlaisella rakentamisella voidaan säästää huomattavia määriä energiaa. Energiatehokkuuden lisääminen on erittäin merkittävässä roolissa, kun pohditaan energian säästömahdollisuuksia ja kasvihuonekaasujen vähentämistä ottaen samalla huomioon kuluttajan käyttömukavuus. Myös vanhojen talojen energiatehokkuuden korjaamisella voitaisiin saada paljon aikaan, Waide summasi.
Energiatehokkuuteen liittyvistä bisnesmahdollisuuksista seminaarissa puhui erityisasiantuntija Ian Crosby International Finance Corporationista.
- Maailmanlaajuisesti on herätty huomaamaan, että ilmastonmuutos on todellinen uhka ja tämä on vallankumouksellista energiatehokkaiden tuotteiden ja palveluiden markkinoiden kannalta, Ian Crosby totesi. Myös suomalaiset yritykset voivat hyötyä tällaisten tuotteiden kysynnän luomista uusista markkinoista, mikäli yrityksissä on valmiutta ja halua muuttaa toimintojaan ja suunnata tuotteitaan näille markkinoille.