Valaistus kuluttaa eniten sähköä
2008-10-08Kotitalouksien sähkönkulutuksen kolme suurinta laiteryhmää ovat nyt valaistus (22 %), kylmälaitteet (13 %) ja kodin elektroniikka (12 %). Vuonna 1993 vastaavat kulutusosuudet olivat 21, 30 ja 7 prosenttia.
Tiedot ilmenevät 2.10.2008 julkistetusta Kotitalouksien sähkönkäyttö 2006 -tutkimuksesta, jossa selvitettiin kotitaloussähkön käyttöä laiteryhmittäin ja arvioitiin myös säästöpotentiaaleja. Edellinen vastaava tutkimus tehtiin vuonna 1993. Kotitalouksien sähkönkäyttö on samana aikana kasvanut 8,5 terawattitunnista vajaaseen 10,6 terawattituntiin. Lukuihin ei sisälly asumisen sähkölämmitystä.
Selvityksen mukaan kylmälaitteiden eli jääkaappien, pakastimien ja niiden yhdistelmien kokonaiskulutus on laskenut kolmessatoista vuodessa noin 2,2 terawattitunnista alle 1,5 terawattituntiin. Tänään julkistetun selvityksen mukaan säästöpotentiaali vuoteen 2020 mennessä on vielä noin 0,46 TWh, jos kylmälaitteiden energiatehokkuus paranee odotetusti ja kuluttajat valitsevat edelleen vähemmän sähköä kuluttavia laitteita.
LED-lampuilla tehokkuutta
Kotien valaistuksessa tehostumispotentiaali on toistaiseksi jäänyt toteutumatta. Valaistuksen kulutusosuus on pysynyt ennallaan, mutta sähkönkulutus on kasvanut vuoden 1993 runsaasta 1,5 terawattitunnista vuoden 2006 yli 2,4 terawattituntiin. Syynä tähän on ollut valaistustason paraneminen ja lamppujen lukumäärän kasvu kotitaloutta kohti.
Valaistuksessa on myös suurin tekninen tehostamispotentiaali vuoteen 2020 mennessä, eli arvion mukaan yhteensä liki 1,2 TWh. Tämä edellyttäisi kaikkien hehkulamppujen korvaamista pienloistelampuilla, ja että LED-valot korvaavat osin halogeenilamput. LED-lamput sopivat myös hyvin yhteen aurinkopaneelien kanssa.
Kodin elektroniikan, johon lasketaan televisiot ja tietokoneet lisälaitteineen, sähkönkulutus on kasvanut voimakkaasti 0,5 terawattitunnista vuonna 1993 yli 1,2 terawattituntiin vuonna 2006. Elektroniikan aiheuttama sähkönkulutus on tasoltaan jo samaa luokkaa kylmälaitteiden kanssa. Vuodelle 2020 laskettu tekninen tehostamispotentiaali on 0,3 TWh. Tulevaa kehitystä on kuitenkin vaikea arvioida teknisen kehityksen vuoksi. Keskeinen tekijä kulutuksessa on valmiustilan virrankäyttö. Myös siirtyminen pöytätietokoneista kannettaviin tietokoneisiin ja televisioon integroituihin digisovittimiin pienentää virrankulutusta tulevaisuudessa.
Sähkönkulutus on kasvanut omakotitaloissa
Kotitalouksien lukumäärä on kasvanut kolmessatoista vuodessa 340 000 tuhannella noin 2,45 miljoonaan. Asuntokuntien lukumäärä on näin kasvanut 16 prosentilla samaan aikaan, kun kotitaloussähkön kulutus on kasvanut 45 prosentilla.
Eniten sähkön kokonaiskulutus on kasvanut omakotitaloissa eli noin 60 prosenttia. Kasvu oli samaan aikaan kerrostaloissa 29 prosenttia ja rivitaloissa vain 13 prosenttia. Kerros- ja rivitaloissa muun muassa tietokoneiden ja viihde-elektroniikan kasvu on vastannut kylmälaitteiden ja mahdollisesti myös valaistuksen tehostumisen tuomaa säästöä.
Kerros- ja rivitalojen keskikulutus ei kuitenkaan ole lisääntynyt vaan kulutuksen kasvun selittyy pääosin asuntojen lukumäärän lisääntymisellä. Uusissa kerrostaloissa keskikulutus on tosin nousussa huoneistokohtaisen ilmanvaihdon yleistymisen myötä.
Omakotitalojen keskikulutukset ovat kasvaneet 42 prosentilla, samoin kulutuksen hajonta. Pientaloissa keskikulutuksen ja hajonnan kasvua selittää nimenomaan koneellisen ilmanvaihdon, lattialämmityksen ja sekalämmitysjärjestelmien yleistyminen.
Kotitalouksien sähkönkäyttö 2006 -selvitys on luettavissa työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelussa osoitteessa www.tem.fi ja Adato Energia Oy:n verkkosivustolla osoitteessa www.adato.fi.
