Professori Lund: Aurinkoenergia elegantein, riskitön energiamuoto
2007-10-12”Energiankäytön tehostaminen ja uusiutuvat energiamuodot voivat yhdessä torjua 75 prosenttia ilmastonmuutoksesta”, sanoi Teknillisen korkeakoulun professori Peter Lund Fortumin ja Helsingin kauppakorkeakoulun järjestämällä yleisöluennolla torstaina.
Lundin mukaan uusiutuvilla voidaan tyydyttää 20 prosenttia maailman energiantarpeesta vuoteen 2030 mennessä. Hinta on yleensä tärkein seikka energiapäätöksiä tehtäessä, ja uusiutuvat ovat hänen mukaansa jo lähellä taloudellista läpimurtoa. Laskelmia vain on monenlaisia – laskijasta ja usein hänen intressiryhmistään riippuen. Tuloksiin vaikuttavat esimerkiksi laskelmissa käytetty lainarahan hinta, diskonttokorko, investointi- ja tuotannon tavoiteajat, kokemukset uusiutuvien rakentamisesta jne.
Lundin mukaan aurinkoenergia on yhtä kaikki elegantein ja riskittömin energiantuotantomuoto. Siinä ei ole liikkuvia, saastuttavia osia eikä polttoainekuluja. ”Jo 12–15 tuhannen euron investoinnilla tavallinen kerrostaloasukki saa sähköt loppuiäkseen, laitteiden takuun ollessa parhaimmillaan jopa 100 vuotta”, Lund totesi.
Lundin mielestä lähes jokaisessa Euroopan maassa käytössä oleva syöttötariffi olisi paikallaan myös Suomessa. Aurinkoenergia, tuulivoima ja biopolttoaineet ovat maailman nopeimmin kasvavat energiantuotantomuodot ja esimerkiksi saksalaiset osaavat laskea miinus ja plusmerkkisiä lukuja yhteen: aurinkoenergian tuki tulee jo nyt moninkertaisena takaisin Saksan kansantaloudelle.
45 prosenttia Saksan sähköstä tehdään uusiutuvilla vuonna 2030 ja alan teollisuudella menee maassa jo nyt lujaa. Julkinen tuki on synnyttänyt maahan kokonaisia uusia teollisuudenhaaroja ja kymmeniä tuhansia työpaikkoja.