Ministeri Pekkarinen Brysselissä: teknologia ja vastuulliset yritykset tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen hillinnässä

2007-11-27

Euroopan komission asettama kilpailukyky-, energia- ja ympäristöasioiden korkean tason ryhmä päätti työnsä tänään Brysselissä pidettyyn kansainväliseen konferenssiin, jonka teemana oli "Kohti vähähiilistä maailmantaloutta".

Ryhmään kuuluva kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen korosti puheenvuorossaan, että ilmasto- ja ympäristönäkökohdat tulee ottaa osaksi energia-, elinkeino- ja talouspolitiikan päätöksentekoa. Kilpailukyky-, energia- ja ilmastotavoitteet voidaan sovittaa yhteen vain eri hallinnonalojen, sidosryhmien ja elinkeinoelämän laajalla yhteistyöllä.

”Todellisten tulosten saavuttamiseksi kaikkien valtioiden tulee osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan. Kattavien kansainvälisten sitoumusten avulla saataisiin myös tasavertaisemmat toimintaedellytykset esimerkiksi metsä- ja terästeollisuuden yrityksille, jotka kilpailevat kansainvälisillä markkinoilla. Samalla voitaisiin torjua "hiilivuotoa" eli teollisuuden siirtymistä maihin, joissa ei ole EU:n kaltaisia tiukkoja päästövaatimuksia”, painotti Pekkarinen.

”Ilmastopolitiikan täytyy palkita hyvätasoisia yrityksiä eli niitä, jotka ovat vähentäneet päästöjään ennen muita. Siksi on tarpeen kehittää eri toimialoille kansainvälisesti käyttöön otettavia vertailuperusteita. Ne, jotka ovat huonompia kuin vertailutaso, joutuisivat investoimaan tehokkaampaan teknologiaan tai ostamaan päästöoikeuksia paremmantasoisilta yrityksiltä.”

Energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii vahvaa panostusta teknologian ja uusien liiketoimintamallien kehittämiseen. Suomessa on käytössä huippuluokan tuotantotapoja, koneita, laitteita ja osaamista, joita voidaan hyödyntää myös muualla. Näistä esimerkkeinä ovat bioenergian tuotanto ja käyttö sekä perusteollisuuden energiatehokkaat tuotantomenetelmät.

”Suomessa energiatutkimuksen ja -kehitystoiminnan rahoitus on viime vuosikymmeninä kasvanut huomattavasti, toisin kuin monissa muissa maissa. Valmisteilla on huippuosaamisen keskittymiä yhteistyössä yritysten, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja rahoittajien kesken. Samoin vireillä on hankkeita suomalaisen puhtaan teknologian ja osaamisen viennin edistämiseksi, esimerkkinä yhteistyö Kiinan kanssa”, listasi Pekkarinen.

Kilpailukyky-, energia- ja ympäristöasioiden korkean tason ryhmä on toiminut vajaat kaksi vuotta neuvoa-antavana foorumina komissiolle. Se on käsitellyt laajasti ajankohtaisia energia- ja ympäristöasioita: päästökauppaa, energiatehokkuutta, uusiutuvien energialähteiden edistämistä, energiamarkkinoita, materiaalitehokkuutta, jätteiden hyödyntämistä, energia- ja ympäristöteknologian edistämistä ja sääntelyn parantamista. Viimeisenä aiheena oli kansainvälinen yhteistyö ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Keskeisenä näkökulmana työssä on ollut energiavaltaisen teollisuuden toimintaedellytysten turvaaminen Euroopassa.

Ryhmään kuului neljä komissaaria, neljän teollisuusministeriä, yritysjohtajia ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Jokaisella jäsenellä oli henkilökohtainen neuvonantaja, "sherpa". Pekkarisen sherpana toimi johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala Elinkeinoelämän keskusliitosta.  OT


Lisää kirjanmerkkeihin tai välitä eteenpäin

Kommentoi artikkelia